Aurinkovoiteiden käyttöön liittyy monia hyödyllisiä vinkkejä, jotka kannattaa muistaa saadaksesi parhaan mahdollisen suojan. Lue alta vinkit aurinkovoiteen levittämiseen ja suojaa ihosi tänä kesänä kuin ammattilainen!
Levitä suojaa tarvittava määrä
Aurinkovoidetta tulee levittää vähintään 1/2 tl kasvojen ja kaulan iholle, jotta purkin lupaama suoja saavutetaan. Jos määrä on pienempi, suojan määrä laskee merkittävästi ja suojasta voi tulla iholla epätasainen. Käytännössä 1/2 tl tarkoittaa kahta sormen pituutta: yksi kasvoille ja yksi kaulalle. Jos levität aurinkovoidetta myös dekolteelle, lisää vielä yhden sormen pituinen määrä.
On olemassa myytti, että osa aurinkovoiteista alkaisi vaikuttaa heti ja osa vasta 30 minuutin kuluttua. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä kaikki aurinkovoiteet toimivat heti levittämisen jälkeen. (Lue lisää fysikaalisten ja kemiallisten aurinkosuojien eroista >>>TÄÄLTÄ).
Koska kuitenkin aurinkovoiteen täytyy asettua ja kiinnittyä tasaiseksi kerrokseksi iholle, on suositeltavaa odottaa noin 15 minuuttia ennen muiden tuotteiden levittämistä tai ulos lähtemistä. Meikin levittäminen tai hikoilu heti aurinkovoiteen levityksen jälkeen saattaa kuluttaa voidetta ennen kuin se on ehtinyt kiinnittyä kunnolla ihoon.
Käytä kesäisin ensisijaisena UV-suojatuotteenasi aina aurinkovoidetta. Aurinkovoidetta on helpompi levittää riittävä määrä, jotta luvattu SPF-suoja toteutuu. Suojakertoimelliset meikit ja päivävoiteet ovat hyvä lisä antamaan lisäsuojaa iholle, mutta ne eivät välttämättä riitä yksinään.
Lisää suojaa päivän aikana
Aurinkosuojaa on lisättävä päivän aikana, sillä aurinkovoiteen teho alkaa heikentyä noin kahden tunnin kuluttua riippumatta siitä, oletko ollut sisällä vai auringossa. Tämä johtuu siitä, että kaikki aurinkovoiteet toimivat luomalla tasaisen suojaavan kerroksen ihon päälle. Kuten meikkituotteetkin, aurinkovoide alkaa helposti kerääntyä ihon juonteisiin ja kulua päivän aikana. Siksi aurinkovoiteen lisääminen päivän mittaan on tärkeää.
Suojaako tuotteesi enää ihoasi?
Jokaisella kosmetiikkatuotteella on rajattu käyttöaika. Aurinkovoiteissa tuotteen säilyvyys on usein merkitty tuotteen purkkiin kuukausimääränä. Yleensä aurinkovoide tulee käyttää alle vuoden kuluessa avaamisesta. Viime vuoden aurinkovoiteiden teho saattaa olla jo heikentynyt seuraavana kesänä, joten ne kannattaisi käyttää loppuun alkukeväästä, kun UV-säteily ei ole vielä voimakkaimmillaan.
Aurinkovoiteiden suojaa heikentää tuotteen vanhentumisen lisäksi myös tuotteen siirtäminen toiseen purkkiin sekä suuret lämpötilanvaihtelut. Säilytäthän siis aina aurinkotuotteet alkuperäispakkauksissaan ja välttele tuotteen jättämistä suoraan aurinkoon!
Nauti auringosta turvallisemmin:
- Muista, että ainoa turvallinen rusketus tulee purkista. Ihon ruskettuminen kertoo jo ihosoluissa tapahtuneesta vauriosta.
- Aurinkovoide ei koskaan anna täyttä suojaa. Muista siis kolme V:tä ihon suojauksessa: voide, varjo ja vaatetus!
- Vältä suoraa auringonpaistetta keskipäivisin ja nauti auringosta aamuisin ja iltaisin, kun UV-indeksi on matalampi.
- Lisää aurinkovoidetta aina uimisen jälkeen ja muutaman tunnin välein.
Lue lisää UV-säteilyn muodoista ja aurinkosuojatuotteista >>>TÄÄLTÄ
Koska aurinkovoiteiden oikeaoppinen käyttö voi aluksi tuntua monimutkaiselta, kannattaa ihon suojaukseen valita tuote, joka on helppo lisätä ihonhoitorutiiniisi. Täydellinen aurinkovoide katoaa iholle, ei tahmaa ja toimii hyvin muiden ihonhoitotuotteidesi kanssa. Hajusteeton Dr. med. Schrammek Solar+ Fluid -aurinkosuojaseerumi imeytyy sekunneissa, ei tahmaa ja sitä on helppo lisätä meikinkin päälle päivän mittaan. Se tarjoaa korkean suojan sekä UVA- että UVB-säteitä vastaan.
Tutustu myös muihin aurinkosuojatuotteisiimme: