Schrammek Mela white tuotteet

Kun siirrymme kohti syksyä, luonto vaihtaa värinsä kauniiksi punaisiksi ja kullankeltaisiksi sävyiksi. Valitettavasti myös ihosi sävy voi reagoida syksyn muutoksiin kesärusketuksen haaletessa. Hyperpigmentaatio, eli ihon pigmenttimuutokset, ovat yleinen vaiva kesäauringon jälkeen.

Mitä on hyperpigmentaatio ja mistä se johtuu?

Hyperpigmentaatiolla tarkoitetaan ihoalueita, joissa on tummentumia tai epätasaisuuksia ihon värissä verrattuna ympäröivään ihoon. Se johtuu yleensä melaniinin, eli ihon värin antavan pigmentin liikatuotannosta ja epätasaisesta jakautumisesta ihossa. Hyperpigmentaatio voi ilmetä eri muotoina, kuten pisamina, auringon aiheuttamina maksaläiskinä, venymäarvissa tai tulehduksen jälkeisenä hyperpigmentaationa esimerkiksi aknen jälkeen.

Pigmenttimuutosten syntyyn on paljon syitä, joista yleisemmät ovat auringolle altistuminen, hormonimuutokset, tulehdukset ja vauriot sekä ikääntyminen. On myös tärkeää muistaa, että geenit vaikuttavat merkittävästi siihen kuinka alttiita olemme pigmenttimuutoksille. Esimerkiksi pisamat ovat geneettisesti määräytyviä, ja ne voivat olla merkki ihon herkkyydestä pigmenttimuutoksille. Ikääntyessä taas ihon solujen uusiutumisnopeus hidastuu, joka voi altistaa ihon epätasaiselle pigmentaatiolle. Aknen, ihovaurioiden, leikkausten tai tulehdusten jälkeen iho saattaa reagoida lisääntyneellä melaniinintuotannolla, mikä voi johtaa paikalliseen epätasaisuuteen ihon värissä. Myös jotkin lääkkeet voivat aiheuttaa valoherkkyyttä ja lisätä hyperpigmentaation riskiä ihon altistuessa auringonvalolle.

Miten hoitaa hyperpigmentaatiota?

Nyt kun olemme syventyneet hyperpigmentaation taustoihin, voimme tarkastella miten voimme parhaiten hoitaa ja ehkäistä tätä iho-ongelmaa. Koska hyperpigmentaation syyt ovat moninaisia, yksilölliset hoitotavat ovat avainasemassa. Parhaiden tulosten saavuttamiseksi on tärkeää yrittää vaikuttaa melaniinintuotantoon sen jokaisessa vaiheessa.

1. Ehkäise

Aurinkosuoja on ensiarvoisen tärkeää hyperpigmentaation ehkäisyssä. UVA- ja UVB säteiltä suojaava aurinkovoide estää melaniinintuotantoa stimuloitumista auringonvalossa. Dr. med. Schrammek Mela White Brightening Day Fluid SPF50 on ihon pigmenttiä tasoittava ja auringolta suojaava emulsio, joka estää melaniinin tuotantoa sekä edistää sen hajoamista ihossa. Monipuoliset ainesosat kosteuttavat, rauhoittavat ja kirkastavat ihoa. Kevyt, innovatiivinen koostumus vaikuttaa melaniinin tuotannon jokaisessa vaiheessa ja edistyksellinen UV-suodatin ehkäisee pigmenttihäiriöiden muodostumista.

Muista myös huolehtia tulehduksista ja ihovaurioista kärsivästä ihosta hellyydellä tulehduksen jälkeisen hyperpigmentaation välttämiseksi. Dr. med. Schrammek Sensiderm Stress Protect Cream on hoitovoide ärtyneelle ja erittäin kuivalle iholle. Voiteen aktiiviaineet hellivät stressaantunutta ihoa ja parantavat ihon omaa immuunisysteemiä, jotta se pystyy taistelemaan yhä paremmin kehon ulkoisia ja sisäisiä stressitekijöitä vastaan.

schrammek voide

2. Oikeat kotihoitotuotteet

Kotihoito on tärkeä osa hyperpigmentaation estoa ja ehkäisyä. Säännölliset hoitorutiinit auttavat ylläpitämään tasaista ja hehkuvaa ihonsävyä. Tärkeintä on valita tuotteita, jotka eivät ärsytä ihoa, tasoittavat muutosten sävyä, kuorivat ihoa hellävaraisesti ja estävät ylimääräisen melaniinintuotannon.

Uudistunut kahden ihotautilääkärin kehittämä Dr. med. Schrammekin Mela White -linja on kehitetty vaikuttamaan jokaisessa melaniinintuotannon vaiheessa. Tuotteet tasoittavat ihon pigmenttiä ja sävyä, edistävät melaniinin hajoamista ihossa, estävät melaniinin ylimääräistä tuotantoa ja kuorivat ihoa kevyesti, jolloin ylimääräinen melaniini poistuu iholta nopeammin.

C-vitamiini on todistetusti toimiva ainesosa hyperpigmentaation hoidossa. Se tunnetaan tehokkaana antioksidanttina, joka voi auttaa tasoittamaan ihon sävyä, kirkastamaan tummentuneita alueita ja edistämään terveempää ihon ulkonäköä. Mela White Active C Serum on ihon sävyä tasoittava C-vitamiiniseerumi. Se häivyttää maksaläiskiä iholta samalla kosteuttaen ja hoitaen ihoa. Tuotteen vaikuttavat aineet kirkastavat ihon väriä, parantavat ihon kosteudensitomiskykyä ja tasoittavat pigmenttimuutoksia. Ihosta tulee säteilevä ja tasainen.

Mela White Brightening Night Cream on ihon pigmenttiä tasoittava yövoide, joka kirkastaa olemassa olevaa pigmenttiä sekä estää uuden pigmentin muodostumista. Yövoiteella on myös antioksidatiivisia ja tulehduksenvastaisia vaikutuksia, ja se edistää ihon luonnollista kuoriutumista poistaen ihon ylimpiin kerroksiin kertynyttä melaniinia nopeammin. Innovatiiviset aktiiviaineet vaikuttavat melaniinin tuotannon jokaisessa vaiheessa. Lopputuloksena on kirkas, kuulas ja tasainen iho.

3. Hoidot

Pigmenttihäiriöitä pystytään hoitamaan ihoa uudistavilla ja kuorivilla kasvohoidoilla. Kasvohoidot ovat pelkkää kotihoitoa tehokkaampi ja nopeampi tapa häivyttää hyperpigmentaatiota, mutta hoitojenkin kanssa kotihoito on ensisijaisen tärkeää.

GREEN PEEL® yrttisyväkuorinnalla voidaan vähentää hyperpigmentaatiota sekä tasapainottaa pigmenttihäiriöitä. Hoidon tulosten taustalla on yrttien kyky uudistaa iho 28 päivän sijasta viidessä päivässä. Yrttien intensiivinen vaikutus kiihdyttää solujen luonnollista uudistumisprosessia sekä uusien kollageenisäikeiden syntymistä. Tuloksena pigmenttihäiriöt häviävät ja iho kirkastuu ja tasoittuu.

Green peel ennen / jälkeen kuva hyperpigmentaatiosta
Ennen/jälkeen kuva hyperpigmentaatiosta Green Peel hoidon kanssa.

Katso lähin GREEN PEEL® ammattilaisesi:

4. Kärsivällisyys

Monet meistä toivoisivat nopeita ratkaisuja ihon ongelmiin, mutta hyperpigmentaation kanssa on tärkeää tiedostaa etteivät tulokset tapahdu yhdessä yössä. Parhaat tulokset saavutetaan yleensä kotihoidon ja kasvohoitojen yhdistelmällä sekä saamalla ammattilaisen ohjausta. Kosmetologi voi auttaa sinua valitsemaan juuri sinulle sopivat tuotteet ja hoitomenetelmät sekä seuraamaan ihosi reaktioita pitkällä aikavälillä. Matka kohti tasaisempaa ihonsävyä voi vaatia aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta lopputulos on varmasti vaivan arvoinen.


Samankaltaiset artikkelit